Aikuisena mukaan

Partio ei ole vain lasten harrastus, vaan voit liittyä partioon minkä ikäisenä tahansa. Et tarvitse mitään ennakkotietoja, pelkkä innostus ja kiinnostus riittää. Toivotamme tervetulleeksi myös Tampereelle muuttavat vaeltajat ja partiosta vuosia tai vuosikymmeniä tauolla olleet. Tampereen Lokit on aktiivinen tyttölippukunta, jonka toiminassa painottuvat erätaidot. Vietämme aikaa leireillen ja retkeillen ympäri vuoden ja osallistumme aktiivisesti myös kisoihin ja muihin tapahtumiin ympäri Suomen. Johtajistamme pidämme huolta johtajahuolloilla ja takaamalla ison lippukunnan tuen ja turvan kaikissa pesteissä. Voit halutessasi osallistua myös aikuisvartion toimintaan. Aikuisvartio kokoontuu noin kerran kuukaudessa opettelemaan ja harjoittelemaan partiotaitoja, sekä tietysti retkeilemään ja parantamaan (partio)maailmaa.

Miten eroamme muista lippukunnista

Lippukuntamme taustayhteisö on NNKY (Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys). NNKY ja NMKY järjestävät paljon kotimaista ja kansainvälistä koulutustoimintaa, johon myös lippukuntamme jäsenillä on mahdollisuus osallistua. Vuonna 2018 leireilimme Armeniassa paikallisten partiolaisten kanssa ja vuonna 2019 meillä oli mahdollisuus osallistua kansainväliseen konferenssiin Lontoossa. Avarakatseinen ja suvaitseva taustayhteisömme mahdollistaa sen, että voimme ottaa toiminnassamme sinut huomioon yksilönä. Sinun ei tarvitse olla kristitty suomalainen ruisleivän purija – tule sellaisena kuin olet!

Mitä toiminnassa mukana oleminen tarkoittaa

Lippukunnan pyörittämiseen tarvitaan monenlaisia tekijöitä. Leireillä tarvitaan ruoanlaittajia, viikkotoiminassa tarvitaan vetäjiä ja onpa meillä tarvetta myös varusteiden huoltajille, talousihmisille ja valokuvaustaitoisillekin! Se tässä harrastuksessa onkin parasta, että partiossa voit tehdä niitä asioita, jotka kiinnostavat ja kaikki apu otetaan kiitollisena vastaan. Koskaan et kuitenkaan jää yksin, joten partiossa on mahdollista astua myös vähän isompiin saappaisiin.

Edut pestissä, eli aktiivisesti toiminnassa mukana oleville

Vaikka voitkin olla Lokkien jäsen ilman pestiäkin, kannustamme kaikkia jäseniämme tulemaan mukaan aktiiviseen toimintaan. Yhdessä tekeminen on kivaa ja me halutaan tutustua just suhun! Tässä vielä vähän lisätietoa siitä mitä kaikkea hupia ja hyötyä pesteissämme olijat saavat:

  • Venlojen ja Jukolan viestiin osallistuminen (tuki 50% osallistumismaksusta).
  • Partiotaitokisoihin osallistuminen (tuki 50% osallistumismaksusta).
  • Osallistumismahdollisuus Tampereen Lokkien järjestämille matkoille.
  • Pääsiäisvaellus joka toinen vuosi. Lokit osallistuvat lähtijöiden yhteiskuljetuksen kustannuksiin. Saat myös tukea vaelluksesi suunnitteluun ja vaellusseuraakin löytyy.
  • Johtajahuolto tai vaihtoehtoisesti tuki Johtajatulille kulkemiseen kerran vuodessa.
  • Cembalot, eli aktiivisille johtajille järjestetty gaala, joka toinen vuosi yhdessä veljeslippukuntamme Tampereen Kotkien kanssa.
  • Kuljetukset isoille leireille, joille Lokit osallistuvat (Finnjamboreet, Satahanka, piirileirit).
  • Puuttuuko omalta retkeltäsi trangia? Tai teltta? Pestissä olevana johtajana voit lainata varusteitamme.

Kiinnostuitko? Lisätietoja saat Tytiltä (tytti.kuokkanen@partio.fi).